Kansainvälistä maisemapäivää juhlistettiin jälleen muun muassa valokuvakilpailulla.
Laajasalon Valokuvaajien Matti Sarmelan valokuva Helsingin Hanasaaresta sai kilpailussa yhden neljästä kunniamaininnasta.
Kilpailun kuvasadosta kootaan valokuvanäyttely, ja Sarmelan otos on yksi näyttelyyn valituista. Näyttely on esillä ympäristöministeriön aulan ulkoikkunoissa 9.11.2021-9.1.2022 (Aleksanterinkatu 7, Helsinki).
Vuoden luontokuva on Pohjoismaiden suurin vuosittainen luontokuvauskilpailu ja -festivaali.
Tänä vuonna kilpaan osallistui 826 kuvaajaa yhteensä 13 110 kuvalla. Näistä semifinaaliin hyväksyttiin 450 kuvaajaa 1 197 kuvalla.
Laajasalon Valokuvaajien Matti Sarmela ja Juhani Visavuori ylsivät semifinaaliin saakka.
Matti Sarmelan kuva Ilta-aurinko on otettu Laajasalon Tullisaaren puiston Henrik Borgströmin polulta myöhäisen iltapäivän aurinkoa vasten 27. syyskuuta 2020 16.43. (F22, Acros-mustavalkosimulaatio).
KUVA: Matti Sarmela – Ilta-aurinko
Juhani Visavuoren kuva Suolampi on kuvattu Räyskälässä 15.8.2020.
Laajasalon Valokuvaajat osallistuivat perinteiseen haastekilpailuun, jonka järjestäjä oli Helsingin Kameraseuran Natura-kerho. Aiheena oli Luonto ja ihminen.
Haastettuja olivat Amatörfotografklubben i Helsingfors, Hyvinkään kameraseura, Kameraseura ry, Kara-Kamerat, Laajasalon Valokuvaajat, Olarin Kamerat, Soukan Kamerat, Tapiolan Kamerakerho, Vantaan Fotokerho ja Vihdin Kameraseura.
Kilpailun tuomaroi Vihdin KameraseurastaJuha Ahvenharju ja Ville-Veikko Nissinen. Vihtiläiset päättivät jäävätä itsensä kisasta suoraselkäisesti, koska tuomarit olisivat saattaneet tunnistaa oman seuransa kuvaajien kuvat.
Kisaan saapui 154 kuvaa, ja tuomarit sanoivat kuvien olleen kauttaaltaan korkeatasoisia. Tuomarit jakoivat pisteitä kymmenelle parhaalle kuvalle ja valitsivat lisäksi neljä kunniamainintaa. Kunkin seuran yhteispisteet ratkaisivat järjestyksen. Voittaja oli Kameraseura. Katso kaikki voittajakuvat Naturan maaliskuun 2021 galleriasta.
Laajasalon Valokuvaajien Samuel Runolinna nosti seuramme hienosti viidenneksi Pohjois-Norjasta Skibotnista ottamallaan kuvalla. Samuel oli heinäkuussa 2019 perheineen lomamatkalla ja raikas vesi houkutteli sammuttamaan janoa.
Samuel on itse kuvassa: kamera oli kiven päällä vuolaassa virrassa, ja kuva on laukaistu vitkalla.
Samuelin kuvasta tuomarit kommentoivat, että se oli esimerkkikuva ihmisen ja luonnon hienosta suhteesta. Jos kuvassa olevan miehen kasvot olisivat olleet hieman vaaleammat, kuva olisi noussut sijoituksessa korkeammalle.
Kuva: Samuel Runolinna
Samuelin seuratoveri Paula Lehtimäki sai kunniamaininnan kuvalla, jonka hän on ottanut Suomenlinnassa. Höyhenet eivät olleet kauttaaltaan terävyysalueella, mikä pudotti kuvan sijoitusta.
Seuracup 2020 -kilpailu oli kaksiosainen, ja siihen osallistuttiin 20 kuvan kokoelmalla. Sama kokoelma arvioitiin sekä kotimaassa että ulkomailla.
Laajasalon Valokuvaajat ry:n kokoelman Suomen Seuracup -hyväksynnät: Visavuori Juhani Fish Meal, Visavuori Juhani Aleksi, Lehtimäki Paula Blue Window, Lehtimäki Paula Gates.
Katso kuvat täältä.