
Kuva otettu Tullisaaressa 21.5.2021, kun tulppaanit ja kevät olivat hehkeimmillään.

Kuva otettu Tullisaaressa 21.5.2021, kun tulppaanit ja kevät olivat hehkeimmillään.

Laajasalon näkymät muuttumassa: koneet möyrivät maata Laajasalontiellä toukokuussa 2021. Yliskyläntien ja Koirasaarentien välille rakennetaan kaupunkibulevardia.

Kruunuvuoren huvilayhdyskunnan viimeinen huvila Villa Hällebo tuhoutui täysin rajussa tulipalossa 7.5.2021. Huvilan oli rakennuttanut 1890-luvulla konttoristi Carl Fredrik Enholm.
Aita 2021 valokuvanäyttely: Kolmen puutarhan polku on Roihuvuoren kuvailtojen aktiivien järjestämä. Näyttely on avoinna koko kesän.
Valokuvanäyttelyn aiheena on polku, joka kulkee Helsingin Roihuvuoren Kirsikkapuistosta Leikkipuisto Tuhkimoon ja edelleen Japanilaistyyliseen puutarhaan. Esillä on kuvia polunvarren tilanteista, tapahtumista ja maisemista.
Kuvia on yhteensä 106 kpl 23 kaakkois-helsinkiläiseltä valokuvaajalta. Näyttely, jonka kuratoi valokuvaaja Jussi Aalto, on ripustettu Peukaloisenpuiston reunassa olevaan aitaan. Tervetuloa milloin vain!

Laajasalon Valokuvaajista Ritva Korte, Paula Lehtimäki, Matti Sarmela ja Juhani Visavuori osallistuvat näyttelyyn.

Alkuvuoden sää on ollut kovin oikukas: lumipyryä, sadekuuroja, aurinkoa. Helsingin tuomiokirkko heijastui 24.4. keväisen sateen jälkeen Senaatintorin vesipeiliin.